Tule mukaan

Tule mukaan! Partion voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien ja missä vaiheessa vuotta tahansa.

Mukavaa, että toiminta Tammero -lippukunnassa kiinnostaa! Kokoontumispaikkamme, partiokolo, sijaitsee tällä hetkellä Linnainmaalla. Olemme perinteikäs, mutta rennolla otteella varustettu yli 100-vuotias tyttölippukunta, mutta toiminnassamme on silloin tällöin myös poikia tai miehiä.

Ryhmien kokoontumisajat näet täältä. Jos haluat tulla tutustumaan partioon, täytä jäsenhakemus alla olevien ohjeiden mukaisesti. Alle 18-vuotiaan puolesta hakemuksen täyttää huoltaja.

Partion viikkotoimintaan, koloiltoihin, voi osallistua kolme kertaa ennen jäsenyyden varmistamista. Samoin esimerkiksi aikuinen voi osallistua muutamalle retkelle ennen Tammeron jäseneksi liittymistä. Partiovakuutus on voimassa tutustumiskerroilla, jäsenmaksun eräpäivään asti ja kun jäsenmaksu on maksettu.


Olen huoltaja, ja haluan ilmoittaa alle 18-vuotiaan huollettavani partioon. En ole itse partiolainen eikä minulla ole ennestään huoltajatunnusta partiorekisteriin Kuksaan.

1) Partiossa jäsenyydet muodostuvat huoltajan tai perheen ympärille, jonka vuoksi huoltajan tulee rekisteröidä ensin itsensä. Huoltajia ei lasketa jäseniksi eikä heille tule jäsenmaksusta laskua.

2) Sähköpostiin tulee vahvistusviesti, joka sisältää linkin ja tunnukset partion asiointipalveluun. Lisää alaikäinen huollettava “Perhe”-osiossa valitsemalla “lisää huollettava”.

3) Lisättyäsi huollettavan tiedot, pääset hakemaan hänelle lippukunnan jäsenyyttä valitsemalla kyseisen huollettavan kohdalta “Tee jäsenhakemus”. Valitse haluamasi lippukunta alasvetovalikosta.

4) Lähetettyäsi jäsenhakemuksen, jäsensihteerimme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian tarkistettuaan ryhmän tilanteen ryhmänjohtajilta. Jos ryhmä on täynnä, lapsi jää jonoon odottamaan vapautuvaa paikkaa.


Olen huoltaja, ja haluan ilmoittaa alle 18-vuotiaan huollettavani partioon. Olen itse partiolainen tai minulla on ennestään huoltajatunnus partiorekisteriin Kuksaan.

1) Kirjaudu tunnuksillasi asiointipalveluun ja lisää alaikäinen huollettava “Perhe”-osiossa valitsemalla “lisää huollettava”.

2) Lisättyäsi huollettavan tiedot, pääset hakemaan hänelle lippukunnan jäsenyyttä valitsemalla kyseisen huollettavan kohdalta “Tee jäsenhakemus”. Valitse haluamasi lippukunta alasvetovalikosta.

3) Lähetettyäsi jäsenhakemuksen, jäsensihteerimme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian tarkistettuaan ryhmän tilanteen ryhmänjohtajilta. Jos ryhmä on täynnä, lapsi jää jonoon odottamaan vapautuvaa paikkaa.


Olen yli 18-vuotias ja haluan liittyä partioon.

Toimintaan pääsee mukaan myös nuoret ja aikuiset. Tammerossa toimii aikuisten oma partioryhmä Leka, joka tekee säännöllisesti retkiä ja muuta yhteistä partiomaista ohjelmaa aikuisten kesken. Lisäksi on mahdollista päästä mukaan ryhmänjohtajaksi tai leireille ja retkille apukäsiksi. Myös nuorille on omaa tekemistä, tapahtumia ja johtamistehtäviä.

Tehdäksesi jäsenhakemuksen lippukuntaan, aloita rekisteröitymällä. Rekisteröitymisen jälkeen voit tehdä jäsenhakemuksen valitsemaasi lippukuntaan partion asiointipalvelussa “Tee jäsenhakemus”-painikkeen kautta. Lähetettyäsi jäsenhakemuksen, jäsensihteerimme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.



Mitä partio maksaa?

Kerran vuodessa maksetaan jäsenmaksu, joka jakautuu Suomen Partiolaisten, Hämeen Partiopiirin ja lippukunnan kesken. Jäsenmaksun maksamisen jälkeen jäsenellä

  • on oikeus osallistua viikkotoimintaan lippukunnassa
  • on oikeus osallistua partiotapahtumiin kuten leireille, retkille ja kisoihin
  • partiovakuutus astuu voimaan (toissijainen vakuutus)
  • 10% alennusta Scandinavian Outdoorstoresta ja Partioaitasta (myös jo alennetuista hinnoista, ei koske partiotuotteita)

Jäsenmaksun suuruus on tällä hetkellä yhteensä noin 80 €, josta Tammero ry:n osuus on 15 €

Jäsenmaksut ja laskutus

Jäsenedut

Muita kuluja

Osallistuessasi erilaisiin tapahtumiin kuten retkille, leireille ja kisoihin kerätään myös osallistumismaksu. Tapahtumamaksut vaihtelevat tapahtuman luonteesta riippuen kolmen euron päivätapahtumista yli sadan euron suurleireihin. Osallistumismaksuilla pyritään kattamaan tapahtuman kulut – ei tuottamaan voittoa.

Kuten kaikissa harrastuksissa myös partiossa rahaa menee varusteisiin. Partiossa hankinnat eivät ole pakollisia, mutta suotavia. Ne luovat yhteenkuuluvuutta ja niiden avulla esim. retkeily on mielekkäämpää. Suurin osa hankinnoista on kertaluontoisia, joten kun kerralla panostaa varusteisiin ei niitä tarvitse moneen vuoteen uusia.

Oikeat ja oikean kokoiset varusteet tekevät retkeilystä ja ulkoilusta mukavampaa. Opastamme jäseniä ja kotiväkeä varusteisiin liittyvistä asioista. Kaiken ei tarvitse olla hienointa ja uusinta mallia eikä kaikkea tarvitse hankkia kerralla. Kauppojen ja kirpputorien lisäksi johtajilta ja muilta partiolaisilta voi kysyä tavaroita lainaan. Pieneksi tai tarpeettomaksi jääneitä varusteita kaupataan myös Tammeron kotiväkiryhmässä Facebookissa.

Opas kotiväelle

Kotiväen oppaan 2020 saat ladattua itsellesi tästä: Opas partiolaisen kotiväelle 2020.
Oppaaseen on koottu tärkeää asiaa lippukuntamme käytännöistä ja partiosta yleisesti. Toivomme jokaisen uuden jäsenen huoltajan lukevan oppaan.